|
Karuista luonnonolosuhteista, vuosisataisella työllä: Yli 10.000 vuotta sitten nykyisen Ranskan
sydänmailla esi-isämme ikuistivat härän Lascauxin luolan seinään. Luolan lähistöllä kehittynyt
Limousin-rotu saattaa hyvinkin ollut taiteilijan esikuvana. Härän siro luusto, lihaksikas rakenne ja
ruskea väri viittaavat voimakkaasti Limousin-rotuun. Rotu, joka tänään on eräs tehokkaimmista
liharoduista maailmassa.
Aina 1900-luvun alkuun saakka Limousin-rotua käytettiin vetohärkänä. Vetohäräksi valittiin
eläimet, joiden ominaisuudet sopivat raskaaseen juhdan työhön. Iso koko, voimakkaat lihakset,
vankka rakenne ja kestävät jalat. Jo tuolloin rodusta tiedettiin, että sen ruhon lihasaanto oli
erinomainen ja että rotu ei ollut altis rasvoittumaan. Ei siis ihme, että rotu ominaisuuksiltaan
tunnistettiin erinomaiseksi liharoduksi, jonka tuottama liha oli myös laadultaan huippuluokkaa.
Jo 1600-luvulla limousin-rotu oli tunnustettu lihaksikas vetohärkärotu Ranskassa . Vetohärän
saavutettua 8-10 vuoden iän eläin lihotettiin teuraskypsäksi ja ajettiin suuriin keskuksiin kuten
Pariisi tai Bordeaux teuraaksi. Matka saattoi kestää jopa kaksi viikoa. Vuonna 1770 Pariisia kohtasi
vakava pula ruuasta ja erityisesti lihasta. Pulan pahetessa Pariisin poliiskomentaja lähetti viestin
Limousinen herttualle, jotta Limousin voisi pelastaa kaupungin.
1800-luvulla kokeiltiin rodun risteyttämistä muiden vetohärkärotujen kanssa, mutta tulokset eivät
olleet rohkaisevia. Risteytyksillä saatiin eläimille lisää kokoa, mutta esimerkiksi
rehunkäyttötehokkuus heikkeni. Pian kasvattajat päättelivät eläinvalintaan perustuvan jalostuksen ja
suunnitelmallisemman ruokinnan tuovan parempia tuloksia.
Yksi näistä kasvattajista oli Charles de Léobardy Le Vignaud-tilalta. Hän toi karjanäyttelyihin
huomiota herättäneitä eläimiä, joiden sopusuhtainen rakenne oli saatu aikaan ilman
roturisteytyksiä.Vuosien 1854 ja 1896 välillä tila voitti 265 palkintoa, mukaan lukien Grand Prix
d'Honneur kaikkien rotujen sarjassa 1889.
Ranskan Limousin-kantakirja perustettiin 18. marraskuuta 1886. Perustajajäsenet (12) asettivat
rodulle tiukat säännöt . Rodun määritelmän mukaan tavoitteena oli keskikokoinen eläin. Ruskea
pääväri yhdistettynä vehnän värisiin yksityiskohtiin sekä sarvellisuus oli jo tuolloin määrityksissä
mukana. Eläinten lihaksikkuus lavoissa selässä ja paisteissa olivat keskeisiä tavoitteita jo tuolloin.
Vuonna 1888 kantakirjassa oli 479 eläintä. Kun kantakirja suljettiin 1914, kantakirjassa oli 6416
eläintä.
Kun I maailmansota päättyi, kantakirja avattiin uudelleen 1920. Jokainen kasvattaja sai karjaansa
koskevan jalostuskirjan, jossa seurattiin karjan jalostuksellista kehitystä. Jo tuolloin eläimet
merkittiin seurannan helpottamiseksi. Kullekin Limousin-eläimelle tatuoitiin korvaan yksilöivä
tunnus. Vuoden 1924 lopussa kantakirja suljettiin, kun siinä oli 999 sonnia ja 7300 lehmää. Siitä
päivästä lähtien on Ranskassa järjestetty erityinen kilpailu, tuolloin kantakirjassa olleiden eläinten
jälkeläisille.
Kuormajuhtien kadottua ja traktorien yleistyttyä, vetohärkien aika oli ohi. Lihantuotannon
merkityksen noustua, rotu on saavuttanut maailmanlaajuisen suosion ei vain kasvattajien vaan myös
lihan ystävien keskuudessa. Tänään kaikissa keskeisissä lihantuotantomaissa tunnistetaan ja
tunnustetaan tuo Limognesen ja Manchen maakunnan luomus.
LIMOUSIN SUOMESSA
Ensimmäinen Limousin-tuttavuus suomalaisessa karjankasvatuksessa oli Fanfaron-niminen sonni
jonka spermaa tuotiin keinosiemennysosuuskunnalle 1970-luvun lopulla. Vuonna 1981 toi konsuli
Antti Mustakallio ensimmäisen Limousin-sonnin Tanskasta Suomeen. ”Hammel Pirat”-sonnista tuli
ensimmäinen Suomessa elävänä kantakirjattu Limousin. Vain hetkeä myöhemmin perusti Anders af
Heurlin maamme ensimmäisen Limousin-karjan, tuomalla sonnin ja viisi lehmää Tanskasta.
Lehmistä kantakirjanumeron yksi sai Ellegrunden Omoria, joka osoittautui todelliseksi emoksi ja
poiki 15 kertaa Suomessa. Vuonna 1982 perustettiin Luukkaan Limousin Pöytyälle ja Metsä-
Paavolan Limousin Toijalaan, Ruotsista tuoduilla eläimillä.
Aktiiviset kasvattajat kokoontuivat vuonna 1983 kokoukseen Qvidjan kartanolle Paraisille ja
perustivat ”Limousin kasvattajat”-nimisen yhdistyksen (nykyisin ”Suomen Limousin kasvattajat
ry”). Toiminnan alkuajalle oli tyypillistä jäsenten aktiiviset tutkimusmatkat toistensa luokse ja
ympäri Eurooppaa. Näiden matkojen jalostusjäljet näkyvät vieläkin lähes kaikissa Suomen
Limousin-karjoissa.
2000-luvun alussa on Suomessa nähty lihakarjojen määrän ja koon kasvu Suomessa.Limousin on
ollut mukana tässä laajentumisessa ja saanut osansa kasvavista markkinoista. Yhdistyksen
jäsenmäärä on noussut kolminkertaiseksi muutamassa vuodessa ja kasvattajien yhteinen tekeminen
on taas tullut keskeiseksi osaksi yhdistyksen toimintaa.
|
